Pyhäinpäivä on Kirkkokäsikirjan mukaan sulauma kahdesta eri juhlasta: kaikkien pyhien päivästä 1.11. (Festum omnium sanctorum) ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivästä 2.11. (Commemoratio omnium fidelium defunctorum.) Pyhäinpäivänä muistellaan kuolleita perheenjäseniä, sukulaisia ja rakkaita. Ystävien yhteinen kokkailuhetki illalla sopinee siis teemaan hyvin – nautimme yhteisestä ajastamme.
En osaa suhtautua kuolemaan peläten, kammoten tai huolien – kaikilla meillä se on edessämme joku päivä. Kuolemassa on surun lomassa säikeinä myös levollisuutta ja rauhaa. Aivan huoleton en silti ole, etenkään lasteni suhteen. Jokainen äiti kantaa rinnassaan toivetta siitä, että lasten elämä olisi hyvä, pitkä ja onnellinen.
Pyhäinpäivän iltana, siinä ystävien kanssa nauraessani, sytytän kynttilän niille rakkaille ja ystäville, jotka ovat jo kuolleet. Muistelen isääni, joka ei kulkenut elämän helpointa reittiä. Muistelen ystäviäni, joiden elämä päättyi aivan liian varhain. Muistelen isoäitiäni, joka opetti, että hame päällä ei saa harppoa ja että tieto on naisella valtaa. Muistelen isoisääni, jonka mielestä turvavyöt eivät olleet niin tärkeitä, korttipeleissä sai vähän pilkesilmäkulmassa juksata ja että moni asia elämässä on helpompaa, kunhan "runkorakennelmat ovat kunnossa." Uskon, että hymyilen – sitä vartenhan muistot ovat: oppia ja hymyä.
Sytytä sinäkin kynttilä ja seuraa some-kanavissa tänäänä hashtagia #sytytänkynttilän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti