torstai 17. marraskuuta 2016

Hotelli Presidentti, liikematkaaja ja yksi kehitysehdotus (ei kumihanskoille!)


Helsingin Sokos Hotel Presidentti on aina ollut oma suosikkini Helsingissä. Vanha rakennus henkii arvokkuutta Arkadianmäen varjossa, hotellin nimi ja historia huokuu valtionjohdon historiaa pitkältä ajalta. Vastavalmistuneena, ensimmäisellä työmatkallani Oulusta Helsinkiin, yövyin aikoinaan Presidentissä. Silloin matkaan liittyi innostus: olin ensimmäistä kertaa työmatkalla – sairaan siistiä!

Nykyään matkustus on joskus enemmän miinusta kuin plussaa: nukun huonommin reissussa ja kaipaan perhettäni. Kuitenkin matkustus on iso osa työtäni ja nautin siitä, että reissussa kohtaan uusia asiakkaita ja ihmisiä jatkuvasti. Reissaaminen eri paikkakunnilla avartaa ja ruokkii seikkailunhaluanikin. Oulun ja Helsingin väli lentokoneella alkaa olla kuin bussi kotoani keskustaan: julkisen liikenteen väline päästä työhön.

Presidentti on hotellina kokenut aikamoisen muodonmuutoksen! Pääsin tällä viikon reissullani testaamaan viidennen kerroksen Ivana Helsingin suunnittelemat juhannushuoneet.  Aiempiin Pressan huoneisiin verrattuna Ivana Helsingin sisustamat huoneet ovat kepeitä, valoisia ja moderneja. Tilaratkaisut toimivat: matkalaukulle on selkeä paikka, lasku- ja työtilaa riittää, sänky on miellyttävä ja vaalea sisustus luo tilantuntua.


Ivana Helsingin suunnittelema juhannushuone Sokos Hotel Presidentissä. 


For once – tarpeeksi pistorasioita digimarkkinoijan tarpeisiin sängyn lähellä! Laturiin saa helposti kännykän, läppärin ja power bankit.





Erityisen hyvää Presidentissä on aina respan asiakaspalvelu. Tätä viikkoa suunnitellessani jouduin jatkamaan varaustani kahteen eri kertaan soittamalla respaan. Palvelu oli aina iloista, nopeaa ja lämmintä.  Tänä aamuna kävin kyselemässä, voisinko kirjautua huomenna ulos vasta yhdeltä aamun työkeikkani jälkeen – se järjestyi nopeasti ja hymyillen. 



Remontoinnin ja uudistuksen myötä Pressa pääsi taas syvemmälle sydämeeni – asiakaspalvelu, ajanmukaiset toimivat huoneet ja puitteet = mun matkakoti!

PS. Voisiko aamupalalla pöytiä siivoavat tarjoilijat luopua kamalista sinisistä kumihanskoista? Ymmärrän, että aamupalatarjoilussa on kiire ja pöytiä siivotaan, kun niissä vielä istutaan, mutta ihan älyttömän paljon enemmän pidin tänään tarjoilijasta joka a) ei pitänyt sinisiä kumihanskoja ja b) tervehti ja kysyi saako siivota pöydästäni muiden asiakkaiden muruset ja lautaset kuin tarjoilijasta, joka sitä edellisenä päivänä ilmeettömänä ja hiljaisena kumihanskoissaan vain ilmaantui siivoamaan pöytää, jossa istuin. Kumihanskat ei kuulu Ivana Helsinki -tyyliin! 

PPS: Ei, en ole missään suhteessa Pressaan. Ne ei edes tiedä, että kirjoitan niistä. Kirjoitan myös ensi viikon reissullani, jos kumihanskat ovat kadonneet aamupalalta!

PPPS: Pressa hei, jos näette tän, niin voisiko ihan oikeasti tehdä jotain niille sinisille kumihanskoille aamupalapöydässä?

2 kommenttia:

  1. Kiitoksia kirjoituksesta! Mahtavaa että olet viihtynyt näin hyvin meillä Presidentissä ja olemme onnistuneet hurmaamaan sinut. Kehitysehdotus on otettu meillä huomioon ja käyty läpi keittiöpäällikön kanssa. Jatkossa hanskoja käytetään vain jos siihen on esim. terveyteen liittyvä peruste. Tervetuloa taas pian meille ja ihanaa uutta viikkoa!

    Ystävällisin terveisin
    Malin/palvelupäällikkö vastaanotto

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi Malin ja mahtavaa, että tartuitte palautteeseen! Mukava on myös nähdä, että seuraatte aktiivisesti keskustelua verkossa :) Nähdään taas huomenna Pressassa!

      Poista